sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Tämän viikon tunnelmat

Nyt tulee pitkä kirjoitus :D

Tosiaan, nyt on vaihdettu osoite tälle bloggerille fiksun siskoni kehoituksen ansiosta. En osannut "hallinnoida" edellistä omasivun blogiversiota ja tämä on niin paljon kätevämpi käyttää. Blogi jatkuu siis täällä. Kopioin edelliset tekstit myös tänne, jotta etenemistä on helpompi seurata.


Tällä viikolla kanala on edennyt reilusti. Alkuviikosta kattoon laitettiin siis styroksi-finnfoam eristykset tiiviisti rautakehikon väliin. Sähköjohdotukset vedettiin vanerien läpi, jotta lauantaina tulevan sähkömiehen (appiukko) on helppo "vain asennella" :D

Jumankeka miten rumanväriset nuo vanerit on alunperin. Tässä kohtaa lohdutti tieto siitä, että loppuvanerit tullaan maalaamaan tulevana viikonloppuna vaaleaksi.












Sitten vuorossa oli vanereiden asennus. Katossa olevaa rautakehikkoa ei sitten ollutkaan joka vanerin nurkalle ja kiinnitys jouduttiin vähän improvisoimaan. Vanerit jäivät alkuun mutkaiseksi ja irvottivat ikävän näköisesti. Ratkaisuksi sitten jäi myöhemmin asennettavat listat sekä tukeminen rautakehikolla alapuolelta. Kuvassa oikealla alhaalla näkyykin tämä meidän epävarman näköinen viritelmä.








Mies oli kaivellut loppuviikosta joku päivä valmiin reitin kontilta maakaapelia varten. Sähköt vedetään navetta-varasto-puuliiteri-rakennuksesta.














Perjantaina sitten sain maalausavuksi rakkaan pikkusiskoni. Pojat kävi kalalla kun me tytöt maalattiin. Maalia oli jäljellä kovin hintsusti, mutta päätimme että se saa riittää.

Sovimme maalipinnan ollessa valmis, että kanalan sisäväri on maanläheinen ja taiteellinen :D Tämä siis siksi, että maali ei ole "ihan" tasaisesti seinässä. Mutta kunnon sisustajat sanovat vain että sen oli tarkoituskin olla tuon värinen. Eikäpä ollut vaihtoehtojakaan, kun maali käytännössä vähän niinkuin loppui kesken. Ei se ole oikeasti pahannäköinen, vaan termi"elävännäköinen pinta" kuvaa seinää hyvin ja tokkopa kanat tuota väriä paheksuvat.


Ilmat oli viikonloppuna aivan mahtavat! Ulkona 28 sisällä sama... Perjantai ja lauantai meni ulkotiloissa koko päivät. Perjantaina taidettiin siskon kanssa lopettaa hommat klo:01:00 aikaan. Sitten vielä saunottiin. 
Perjantain aikaan valmiiksi saatiin siis tuo sisämaalaus ja rakennettiin orsi kanoille. Alin orsi on maasta 80cm,
orsien väli on 45cm ja kulma kanalassa tulee olemaan ylemmän orren ja seinän välillä 30cm. Puut on sidottu toisiinsa rautalangalla. Kuva on vähän huono kun takana näkyy kaikkee roipetta, mutta hieno siitä tuli!




Tehtiin lauantaina kanoille portaat ulkoiluluukulle. Tähän materiaaliksi parit vanhat laudat ja pajun paksumpia oksia. Oksanpätkät kiinnitettiin nauloilla lautoihin. "Terassiosio" kiinnitettiin kulmaraudoilla seinään kiinni. Tehtiinpä myös patentti portaiden pysymiseksi parin oksanpalasen avulla.


Tekaistiin myös pari pesää. Molempiin pesiin soveltui alunperin kissoille tarkoitettuihin boxeihin. Kuljetusboxiin kiinnitettiin vanha kietaisuhame jotta munia saa rauhassa. Toinen pesä tehtiin vanhaan pestyyn kissanhiekka-astiaan. Mä en oo ihan varma että miten noiden pesien kanssa on, että pitääkö kaikille kolmelle kanalle olla heti pesät, mutta kolmas pesä tulee nopeasti navetasta lojuvista materiaaleista.







Meidän tyttöjen puuhastellessa ulkona, appiukko ja mies asensivat sähköt konttiin. On katkaisija lämpölampulle ja termostaatille ja pistorasia. Siistit on asennukset.

Sisälle lämmitykseksi talvella tulee siis lämpölamppu ja patteri. Kesällä taitaa vaatia (jos on yhtä hyvät ilmat) tosiaan sen tuulettimen ja ovet auki läpi vuorokauden.






















Sitten vielä lauantaina yritettiin aloittaa ikkunan asentamista (kuva oikealla).
Se menikin alkuun ihan hyvin, mutta sitten meni rälläkkä rikki. Hommat jäivät tältä viikonlopulta siis nyt tähän.


Illalla lämmiteltiin sauna ja otettiin ihanat pitkät löylyt yrttijalkahoitojen ja yrttikasvonaamioiden kera. Vitsit, miten ihana on kesä!




 Sunnuntaina sitten piti miesten päästä erämessuille. Tyttöjen tehtäväksi jäi ostaa uusi "kulmahiomakone", eli se rälläkkä. Maxi kodarista Bosch-kone lähti mukaan. Ostin myös multaa, jotta saa anopin tuomat kukat istuttaa pihaa koristamaan. Sain erämessuilta tuliaisiksi (pyynnöstä) lipan, jolla kuulema voi saada kirjolohia :D Mulle ei oikein muut kalat kelpaa.

Ensi viikolla on onneksi helatorstai, joka tulee olemaan tehokas työpäivä.
Luvassa on ikkunan asentaminen loppuun, lattiamaton asentaminen, sisätilojen viimeistely, ulkotarhan rakentaminen ja ruokinta- ja vesi-automaattien asennus. Ja muutama muu homma. Onneksi sitten lauantaille jää koko päivä aikaa touhuilla vielä. Torstaille pyydetään talkooväkeä niin hommat sujuu rivakammin.

Mutta, nyt valmentautumista illan kultaotteluun! Veikkaan että Suomi voittaa 3-1 :D Mukavaa illan jatkoa ja toivottavasti sääennusteesta huolimatta aurinkoista alkuviikkoa!

- Hellu

3 kommenttia:

  1. Pieleen meni 3-1.. saa nähdä miten peli päättyy! - Hellu

    VastaaPoista
  2. Hyvin näkyy tuo meidän "elävä pinta". Tuo mukavasti moniulotteisuutta tuohon konttiin, avartaa jopa! -Satu

    VastaaPoista
  3. :) näinpä! - Hellu

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi!