tiistai 16. syyskuuta 2014

Sunnuntaipäivän puuhia


Sunnuntaina päätettiin tehdä kanalaan eteinen. Siitä on ollut monesti puhetta ja sunnuntaina se sitten sai alkunsa ja loppunsakin. Tarvikkeina käytettiin kaikenlaista "jämäpalaa", mitä navetan nurkista löydettiin ja mikä oli käyttökelpoista. Eteisen tarkoituksena oli saada varastointitilaa kanalatarvikkeelle ja ehkä hieman myös eristää lämmön pysyminen varsinaisen kanalan puolelle.


Hommahan lähti käyntiin tukipuiden asentamisesta. Tukipuiksi laitettiin "kakkosnelosta". Oveksi tuli joku tilan vanha ovi, olisko vanha saunan ovi.
Kanala sisältä ennen eteistä. Tuo pressu on muuten maailman järkevin keksintö tuonne orsien alle! Vähän kun nakkaa pohjalle purua niin helpompi puhdistaa. Harvoin päästävät munat tippumaan tuonne pressulle, mutta sitäkin välillä sattuu. Siitä lienee ne madotkin peräisin (ovat syöneet saastunutta kananmunaa kakan seasta)


Seiniin laitettiin ulkosaunan lattian päältä vapautuneet laudat, jotka eivät siis kosteudesta olleet kärsineet. Muutenkin navetasta saatiin ylimääräistä puuta menemään tähän rakentamiseen.

Projekti oli kyllä kaiken kaikkiaan sellainen että "käytetään kaikkea, mitä mieleen juolahtaa". Siitä syystä tuo vanha akkuna on laitettu tuonne seinän väliin plus että loppui tuo ponttipuu kesken :).Taiteellinen, sanoisinko.. Kokonaisuutta en menis habitare-messuille esittelemään, mutta meidän rouville ja Hartsalle ihan passeli.
Mullon haaveena saada tuohon ikkunaan joulun aikaan sitten jotkut sopivat jouluvalot <3 Ai niin, mä muuten sitten rakastan joulua, tulette huomaamaan sen luultavasti jo heti marraskuussa :)


Eteisen puolella on termostaatin ja lämpölampun katkaisimet ja säätimet. Kanala vaatii talveksi vielä toisen lämpölampun, ei riitä lämpö muuten.




 Valmis!











 
 

Eteiseen saatiin mukavasti menemään kaikki rehut, kalkit,vitamiinit, jne.


Ikkunasta on mukava seurailla kanoja iltapuuhissaan. Luukut olen nyt yöksi sulkenut että lämpö pysyy paremmin pirtissä ja että hiirenpirulaiset eivät pääse kanalaan nauttimaan lämmöstä ja ruoka-antimista.







Kanat voivat madotuksen jälkeen hyvin. Elikkä toisen kerran madotin viime lauantaina. Matilda on piristynyt ihan huikeasti tuon operaation jälkeen! Touhuilee kuten muutkin kanat. Nokkii edelleen hieman Hartikaista, mutta NoFight-suihke ja Hirvensarvisuihke on kovassa käytössä edelleen. Tehonnut on selkeästi, koska Hartsan tukka kasvaa jälleen, hitaasti mutta varmasti niskassa :) Hartikainen vihaa todennäköisesti minua, koska joka ilta on vuorossa suihkutus juuri kun on orrelle päässyt. Munien syöntiä odotellaan vielä kolmisen viikkoa.




Matilda onnellisena kylpemässä ulkotarhan ulkopuolella, kauheasti multa lenteli kun toinen itseään puhdisteli. Muut eivät malttaneet kylpyhetkeen osallistua, vaan nokkivat maata mielissään uudesta aluevaltauksesta.

Syksyisenä säät jatkuu, kohta on kynttiläaika Keksalassa! Ihanaa viikkoa! - Hellu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi!